Avoin sarja

Avilta saatujen tietojen pohjalta loppukauden kisoissa järjestetään avoin sarja. Ilmoittautuminen on nyt siis mahdollista myös lisenssittömille kuskeille. Uskomme että loppukauden kilpailut viedään läpi avoin sarja mukaan lukien, mutta elämme tilanteen mukaan ja tiedotamme mahdollisista muutoksista.

Kausi avattu: Vintek DH Cup – Mustavuori

Kausi korkattiin Tampereen Mustavuoressa Aivan huikea aloitus kaudelle saatiin Mustavuoressa jossa kisoihin osallistui LÄHES 80 KILPAILIJAA!! Me ollaan ihan mehuissamme vieläkin tästä osallistujamäärästä, iso kiitos kaikille osallistujille, rakentajille ja järjestäjille! Huhhhuh! Sitten asiaan. Keli helli kisailijoita Mustavuoressa ja aurinkoa riitti, vaikka irtohiekkainen vaativa rata olisi vettä hieman kaivannutkin. Rata oli myös muilta osin hyvin vaativa, …

Kausi avattu: Vintek DH Cup – Mustavuori Lue lisää »

Kauden 2021 DH-kuvaaja Tiia

Esittelyssä Tiia. Aurinkoinen ja energinen valokuvaaja, jonka intohimona on pyöräilyn lisäksi urheilukuvaus. Tiia on aloittanut kuvaamisen jo lapsuudessa, alunperin eläinten kuvaamisella. Tiia on kilpanyrkkeillyt pitkään, elänyt ja hengittänyt nyrkkeilyä ja sen myötä päätynyt kuvaamaan urheilua. Vuonna 2019 Tiian jättäessä nyrkkeilyn taakseen hän totesi haluavansa lajin, jossa saa totutun adrenaliiniannoksen. Malminkartanon jättäri oli ensimmäinen paikka jossa …

Kauden 2021 DH-kuvaaja Tiia Lue lisää »

Akira Ahola – SuomiDH:n valovoimainen juontaja

Kauden 2020 CupOff päätöskisoissa Kalpalinnassa nähtiin ensimmäistä kertaa SuomiDH:n juontajana Akira Ahola. Oltiin hänen juonnoista niin innoissaan, että haluttiin pitää tästä timantista kiinni! Kisakaudella 2021 Mustavuoren avauskilpailun ja Kalpalinnan molemmat kisapäivät saavat lisävirettä, kun mikrofonin käteensä nappaa MTV:n Sub-kanavallakin ruudussa ja äänessä ollut Akira Ahola. Akiran oma ensikosketus alamäkipyöräilyyn oli vuoden 2012 SM-kisat, joihin hän …

Akira Ahola – SuomiDH:n valovoimainen juontaja Lue lisää »

Pelkkää alamäkeä – Suomi DHn crash test dummy

Kaudelle 2021 olemme saaneet suulaan ja visuaalisen sanansaattajan. Janne Sinivirta, Pelkkää alamäkeä -multisomettaja on luvannut olla mukanamme Vintek DH cupin kisoissa kameroineen. Jannen tarkoituksena on aloittelevan mäkilaskijan näkökulmasta esitellä kisaviikonloppujen toimintaa, linjojen hakua ja yleistä kisafiilistä. ”Funduro cuppia ajaessa tuli vaan mieleen, että miksei vetäs DH kisatkin läpi” Janne on erityisesti alamäkeen tapahtuvasta maastopyöräilystä innostunut …

Pelkkää alamäkeä – Suomi DHn crash test dummy Lue lisää »

AVI:n määräykset ja vaikutus Vintek DH-Cupiin

Valitettavasti tämän hetkisten AVI:n määräysten mukaisesti kilpailuja voidaan järjestää vain lisenssisarjoissa kilpaileville, eikä avoimen sarjan kilpailua järjestetä 2021-vuoden kilpailuissa. SuomiDH on ottanut yhteyttä niihin henkilöihin, jotka ovat jo lunastaneet paikkansa avoimeen sarjaan. AVI:n ohje, tiivistelmä: Aluehallintovirastojen (AVI) määräykset kokoontumisrajoituksista koskevat yleisötilaisuuksia, joilla tarkoitetaan muun muassa kilpailuja, joihin osallistutaan osallistujan omasta aloitteesta. Urheilutapahtumat ovat yleisötilaisuuksia, jos …

AVI:n määräykset ja vaikutus Vintek DH-Cupiin Lue lisää »

DH Cup tulokset 2019

Kausi 2019 oli pitkään aikaan nousujohteinen ja laji sai vanhojen konkareiden lisäksi liikkeelle paljon lajista kiinnostuneita harrastajia. Uutta verta oli myös SuomiDH:n taustajoukoissa. Nimeltä mainittakoon Visa Linnala, joka toimi puuhamiehenä koko kauden ajan. Iso käsi Visalle! ​ Kisoissa oli rento meininki ja kaikki tuntui olevan kuin yhtä perhettä. Linjoja speksaillessa ja muiden linjoja katsellessa sai …

DH Cup tulokset 2019 Lue lisää »

Suomen mestarit

Suomen mestarit löytyy taulukosta vuodesta 1990 lähtien.

Yhteistyökumppanit 2021

VINTEK OY Vintek Oy ja SuomiDH sopivat yhteistyöstä kaudelle 2020 sekä kaudelle 2021. Yhteistyö kattaa sekä maajoukkuekuskien kisakauden että SM-osakilpailut. Kausi kulkee nimellä Vintek DH Cup. Vintek Oy on 2018-vuonna perustettu LVI-alan yritys. Yhtiöllä on tästä huolimatta yli kymmenen vuoden kokemus täyden palvelun LVI-töistä yksityisille talouksille, taloyhtiöille, isännöitsijöille ja yrityksille. Erittäin ammattitaitoinen henkilöstö palvelee pk-seudulla. …

Yhteistyökumppanit 2021 Lue lisää »