Esittelyssä Tiia. Aurinkoinen ja energinen valokuvaaja, jonka intohimona on pyöräilyn lisäksi urheilukuvaus. Tiia on aloittanut kuvaamisen jo lapsuudessa, alunperin eläinten kuvaamisella. Tiia on kilpanyrkkeillyt pitkään, elänyt ja hengittänyt nyrkkeilyä ja sen myötä päätynyt kuvaamaan urheilua. Vuonna 2019 Tiian jättäessä nyrkkeilyn taakseen hän totesi haluavansa lajin, jossa saa totutun adrenaliiniannoksen. Malminkartanon jättäri oli ensimmäinen paikka jossa hän pääsi kokeilemaan alamäkipyöräilyä ja sydän oli myyty ensimmäisestä kerrasta lähtien. Tätä nykyä Tiian ”nurkista” löytyy 4 pyörää (ja puolikas, eli ykspyöränen).
Pyöräilyssä eniten viehättää kuvauksen kannalta sen ennalta-arvaamattomuus ja mahdollisuus saada just SE YKS TÄYDELLINEN ruutu tai lähteä kotiin tyhjin käsin.Tykkään siitä että voin yhdistää kuvaamisen ja harrastamisen, on päiviä kun lähen bikeparkkiin kameran ja pyörän kanssa ja katon kumpaa sinä päivänä tekee mieli tehdä, vai hengaanko vaan kavereiden kanssa, koska niitä on tullu paljon tän lajin myötä.
Uskallammekin siis väittää, että kaiken kisafiiliksen ohella kilpailijat tulevat saamaan tämän vuoden kisoissa muistoksi kuvan jos toisenkin itsestään rymistelemässä reittejä alas.