AVI:n määräykset ja vaikutus Vintek DH-Cupiin

Valitettavasti tämän hetkisten AVI:n määräysten mukaisesti kilpailuja voidaan järjestää vain lisenssisarjoissa kilpaileville, eikä avoimen sarjan kilpailua järjestetä 2021-vuoden kilpailuissa. SuomiDH on ottanut yhteyttä niihin henkilöihin, jotka ovat jo lunastaneet paikkansa avoimeen sarjaan.

AVI:n ohje, tiivistelmä:

Aluehallintovirastojen (AVI) määräykset kokoontumisrajoituksista koskevat yleisötilaisuuksia, joilla tarkoitetaan muun muassa kilpailuja, joihin osallistutaan osallistujan omasta aloitteesta. Urheilutapahtumat ovat yleisötilaisuuksia, jos paikalla on yleisöä. Yleisölle avoimia tilaisuuksia ovat esimerkiksi sellaiset kilpailut ja muut urheilutapahtumat, joihin voi kuka tahansa osallistua esimerkiksi maksamalla osallistumis- ja pääsymaksun. Tällaisissa tapahtumissa on kyse yleisötilaisuudesta, vaikka paikalla ei olisi erikseen kilpailua seuraavia katsojia. Yleisötilaisuuksia eivät kuitenkaan ole lajiliittojen alaiset viralliset kilpailut, joihin osallistuminen edellyttää urheilijalisenssiä. Edellytyksenä on, ettei paikalla ole yleisöä.

Avointa sarjaa ei järjestetä:


Viranomaismääräysten vuoksi kilpailuun voi osallistua vain lisenssin ostaneet kilpailijat, emmekä voi järjestää avoimen sarjan kilpailua. Voit ostaa koko kauden kattavan tai kertalisenssin vain tätä tapahtumaa varten.
Voit tutustua lisenssivaihtoehtoihin Suomen Pyöräilyn nettisivuilla
https://pyoraily.fi/suomenpyoraily/lisenssit/

Yleisöä ei sallita kilpailuihin:

Tapahtumat ovat toistaiseksi myös rajattu pois yleisöltä, mutta sukulaisetkin ovat tervetulleita lisenssisarjoihin kilpailemaan. Nähdäänkö Mustavuorella kenties osallistujaennätys? Ilmoittautukaa kilpailuihin etukäteen ja koittakaa muutenkin helpottaa järjestäjien työtä käyttäytymällä järkevästi.

Mikäli muutoksia tulee liittyen edellä mainittuihin seikkoihin, niin ilmoitamme niistä.