Ajopaikat ulkomailla

Toiminta ulkomaisilla pyöräkeskuksilla on samanlaista kuin kotimaisillakin. Pyöriä on usein vuokrattavana varusteineen, eli omien kamojen paikalla raahaamista ei välttämättä tarvita. Mäet ovat kuitenkin paljon pidempiä, joten reppua kannattaa varustella sisäkumein ja työkaluin. Muutoin voi joutua patikoimaan jopa kymmeniä kilometrejä majoituspaikalle.

Reittimerkinnät eivät poikkea standardeista. Dropit ja hypyt on usein merkattu reitille. Tutustuminen on aina parempi vaihtoehto, kuin vetää hyppy pitkäksi tai lyhyeksi. Ruotsi on ollut bikepark toiminnassa edelläkävijänä Suomeen verrattuna. Esimerkiksi Åressa ajeltiin alamäkeä jo vuosituhannen alussa.

​Tähän juttuun tullaan keräilemään ja linkittelemään eri ajopaikkoja ja tarinoita reissuista. Joten täällä kannattaa käydä kurkkimassa jos on reissua suunnitteilla.

Linkkejä

WorldBikeParks

Sivustolta löytyy bike parkit ympäri maailmaa ja onkin hyvä paikka lähteä etsimään reissu kohdetta.

Åre

Legendaarinen Åre Bike Park on rankattu useina vuosina maailman parhaimpien keskusten joukkoon. Kylältä löytyy useita pyörävuokraamoja ja majoitus mahdollisuuksia.

Järvsö

Monipuolinen pikkujättiläinen. Reititon suunnitelmtu ja tehty erittäin hyvin. Ehdottomasti kokemisen arvoinen. Parin päivän ajelut onnistuu hieman pidennetyllä viikonlopulla Tukholman kautta mennessä.